Caribia on joka kolmannen ykkösvalinta

6.5.2019

Holiday Clubin pääsiäisen pika-arvonta Facebookissa keräsi yli 16 000 osallistuvaa kommenttia. Kysymys kuului: missä kylpylässämme mieluiten kylpisit, jos voittaisit kylpyläliput kahdelle.

caribia-ykkosvalinta-uutinen.jpg

Vastaajamäärä oli niin vaikuttava, että vastauksia oli syytä hieman analysoida ja löydöksistä uutisoidakin.

Joka kolmas vastaaja valitsee Turun Caribian – se on tuttu, ja monelle myös lähellä.

”Caribia on ollut parhain kylpylä tähän mennessä missä olen käynyt... joten sinne lähtisin.”

Toinen helppo kaupunkikohde, Tampereen Kylpylä, on seuraavaksi suosituin valinta.

”Tampere, koska on lähellä, mutta en ole koskaan käynyt.”

Saimaa keräsi kolmanneksi eniten ääniä. Osa haluaa sinne siksi, että se on vielä kokeilematta, mutta moni myös siksi, että se on ehdoton suosikki.

”Saimaa on meidän porukan lemppari!”

Legendaariseen Katinkultaan liittyy monella nostalgiaa, ja sinne halutaan takaisin.

”Kaipaan Katinkullan savusaunaan...”

Kuusamosta ja Saariselästä haaveilee myös moni. Harvemmalle ne ovat riittävän lähellä ainakaan lyhyttä reissua ajatellen.

”Kuusamon Tropiikki on ollut jo pitkään haaveissa.”

”Olisi ihana päästä hiihtämisen jälkeen kylpylään Saariselällä.”

Kaikki eivät osanneet valita yhtä suosikkikohdetta.

”Paljon ihania kohteita, joten valinnan vaikeus iskee!”

”Menisin johonkin, missä ei olla vielä käyty.”

”Kylpyläreissuhan kelpaa aina!”

”Kaikki käy! Olisi ihana paussi kiireiseen arkeen lasten kanssa.”

Mikä Holiday Club -kohteista mahtaa olla oma suosikkisi? Tutustu monipuolisiin kohteisiimme  

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.