Holiday Club Villas
Kohteessa 23. toukokuuta 2016
Katinkulta, Kuusamon Tropiikki, Saariselkä, Saimaa, Åre, Salla, Caribia

Holiday Club Villas

Vuonna 2011 marraskuussa valmistuivat ensimmäiset Villas-huoneistot Saimaalle. Nyt viisi vuotta myöhemmin Holiday Club Villas lomahuoneistoja on jo 353 kpl ja rakenteilla on yhteensä 184 lomahuoneistoa. Vuoden 2017 aikana Holiday Club Villas lomahuoneistojen määrä yltää siis jo reilusti yli 530 huoneistoon.

Ihmisten kiinnostus viikko-osakkeita suurempaan omistukseen on kasvanut merkittävästi. Yleisin omistusosuus on 1/6 osa eli yhdellä lomahuoneistolla on kuusi eri omistajaa. Osakkaat pääsääntöisesti käyttävät osuuttaan osittain itse ja osan jättävät vuokrattavaksi Holiday Clubin vuokrausjärjestelmään. Ajatuksena on, että omistaja saa myös vuokratuloa kattamaan kuluja ja hankintamenoa oman lomailun lisäksi. Lisäksi Villas-omistajat saavat merkittäviä osakasetuja Holiday Club -ketjun kohteista.

Villas valloittaa Saariselän, Sallan, Himoksen ja Turun Caribian. Uusimpana Villas-kohteena aloittaa Saariselkä, jossa Skanskan rakentamaan Saariselän Kelotähteen tulee Holiday Clubin Villas-huoneistoja. Kelotähti sijaitsee erinomaiselle paikalle Holiday Club Saariselän ja Hotelli Riekonlinnan välissä. Sen myynti aloitettiin huhtikuun alussa ja huoneistot ovat käytettävissä jo tulevan kesäkuun aikana.

Kohteen huoneistovaihtoehdot ovat laajat, 51,5 m2:n yhden makuuhuoneen ja alkovin huoneistoista aina 137,5 m2 edustustason kattohuoneistoon, joka on uudenlaista luksusta Villas-käyttäjille. Talon kellarissa on lisäksi autohalli, josta on sisäyhteys huoneistoihin. Huoneistoja on yhteensä 38.

Villas kaupunkilaistuu


Holiday Club Caribian yhteyteen rakennetaan ensimmäinen Holiday Club City Villas, jossa tulee olemaan 58 huoneistoa ja sisäyhteys Caribian kylpylähotelliin. Huoneistokoot ovat 39–67 m2 ja kaikissa on iso, lasitettu parveke. Rakentaminen aloitetaan toukokuussa 2016 ja suunnitelmien mukaan se valmistuu kesäkuussa 2017. Kohteen myynti aloitetaan toukokuun lopussa, kiinnostus kohteeseen on ollut erittäin vilkasta. Villas-huoneiston kysytyimmäksi tuotteeksi on osoittautunut 53 m2:n hyvin suunniteltu ja pohjaltaan toimiva huoneisto kahdella makuuhuoneella ja isolla lasitetulla parvekkeella. Useimmat uudet Villas-talot rakennetaan tällä huoneistomallilla, kohdekohtaisia sisustusratkaisuja toteuttaen.

 

Kuusamon Tropiikissa Villas Petäjälammenranta on ylittänyt kaikki odotukset ja 3. vaiheen huoneistot on loppuunmyyty jo ennen kuin rakentaminen aloitettiin toukokuussa. Kuusamoon tulee vielä tämän vuoden aikana 32 uutta Villas-huoneistoa.

Sallaan valmistuu 16 huoneiston Villas-talo vuoden 2017 aikana. Sen myynti on myös hyvässä vauhdissa. Himoksella rakennetaan myös Villas-taloja, kahdessa vaiheessa yhteensä 32 huoneistoa. Himoksen Villas-kohteissa tullaan käyttämään maalämpöä lämmitysratkaisuna.

Åreenkin ollaan suunnittelemassa Villaksen lisärakentamista. Olemassa olevien kahdeksan asunnon lisäksi suunnitteilla on 19 erillistaloa Åren rantamaisemiin. Ennakkomyytyjen huoneistojen rakentaminen alkaa kesällä 2016.

Lue seuraavaksi

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.