Työmatkalta viikko-osakelomailijaksi
Kohteessa, Osakkuus 20. toukokuuta 2016
Kuusamon Tropiikki

Työmatkalta viikko-osakelomailijaksi

Tarinat siitä miten itse kukin on päätynyt viikko-osakkeen omistajaksi, ovat mielenkiintoisia ja hauskojakin. Usein siihen on liittynyt jotain yllätyksellisyyttä ja ennalta arvaamattomuutta. Kuten moniin muihinkin elämäntien varrelle sattuneisiin asioihin ja tapahtumiin.

Espoolainen Ilpo Lindeman lähti pahaa-aavistamattomana vuoden 1992 joulukuussa työmatkalle Kuusamoon, kun se tarttui, se kuuluisa Kuusamon tauti. Oireita ovat täydestä sydämestä ihastuminen Koillis-Lapin jylhiin maisemiin, upeaan luontoon ja Rukatunturin ympäristöön. Taudinkuvaan kuuluu myös vastustamatonta halua palata Kuusamon kulmille yhä uudelleen.

Ilpo puntaroi perheensä kanssa, johon kuului vaimon lisäksi tuolloin 11-vuotias tytär ja 9-vuotias poika, eri vaihtoehtoja lomailla Kuusamon seudulla. Ajatuksissa kyti sijainniltaan rauhallinen, mukava mökki, joka sopisi talvilomailuun. Oma kesämökki heillä jo olikin.

Ensimmäisenä talvena vuonna 1993 Lindemanit vuokrasivat työtuttavalta Pulkkajärvellä olevan viikkoosakkeen viikolla 13 ja nauttivat olostaan niin paljon, että päätyivät ostamaan kyseisen viikon itselleen. Vuokramökin kanssa olisi ollut joka vuosi sama löytämisen vaiva.

”Niinhän siinä kävi, että heti ensimmäisestä vuodesta lähtien olen kuulunut Pulkkajärven kiinteistöyhtiön hallitukseen ja lähes koko tämän ajan puheenjohtajana. Se on hinta, jonka joutuu suunsa aukaisemisesta maksamaan”, Ilpo hymähtää.

Pulkkajärvellä talvilomaillen

Lindemanin perheellä on alusta alkaen ollut Rukapulkassa viikko 13, joka on yleensä säiden puolesta hyvä viikko: ”Päivällä ei pääsääntöisesti ole kovia pakkasia, aurinkokin saattaa välillä paistaa ja näin Etelän ihmisten näkökulmasta lunta on riittävästi.”

Alkuvuosina he jonkin verran käyttivät silloisen Suomen Lomapörssin sisäisiä vaihtoja ja kuuluivat Interval Internationalin vaihtojärjestelmään: ”Kävimme Calahondassa, ja siihen ne vaihdot sitten jäivätkin. Vakioviikko vakiopaikassa on sopinut meille hyvin.”

Perheen lapset ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheet. He kaikki käyttävät Rukapulkan viikko-osaketta vaihtelevalla kokoonpanolla.

”Siinä on etunsa, että me käytämme oman viikkomme. Loman ajankohta on aina vakio, paikka on tuttu, viikkovastike edullinen ja kaikki on aina valmiina sinne tullessamme. Talven jälkeen meno omalle mökille alkaa mittavalla siivousurakalla, siksi viikko-osakelomailu tuntuu niin helpolta ja vaivattomalta.”

Pulkkajärvi on Ilpon mukaan rauhallinen ”nukkumalähiö”, jonka aktiviteetteina ovat vieressä kulkeva hiihtolatu ja pilkkimahdollisuus, sekä uusittu kota. Tarjoaahan se myös mahdollisuuden viettää perheen kesken aikaa ja löytää yhteistä tekemistä.

”Omalla autolla toki pääsee Rukalle laskettelemaan ja muualle lähiympäristöön. Tämä on oikea paikka rauhaa ja luontoa arvostavalle.”

Hyvin säilynyt

Fyysisesti Pulkkajärvi on säilynyt ajan rattaissa hyvin, mittavien korjaus- ja uuditustoimenpiteiden ansiosta. Ulkoilualueiden raivausten myötä maisemat pääsevät nyt paremmin oikeuksiinsa ja uusi vastaanottorakennus tarvikevarastoineen palvelee paremmin lomailijoita.

Ilpon mukaan suurimpana kehityskohteena on ollut pienten mökkien keittiöiden modernisointi ja koneellistaminen vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Myös isompien mökkien keittiöt on uudistettu.

Runsaslumisten talvien riemut ovat jääneet päällimmäisenä Lindemanin perheen muistoihin: ”Lasten huimapäinen viiletys pitkin rinteitä niin, että perässä ei tahtonut pysyä. Ja enhän minä sitten lopulta enää pysynytkään. Tekemisen meininkiä ja riemua syntyi myös mökin edustalla olevassa lumikasassa, johon lapset kaivoivat aikamoisen lumiluolan. Tykkilumiset puut ja Lapin päivän taittuminen illan hämärään, se kuuluisa sininen hetki. Onhan näitä mukavia muistoja vaikka kuinka paljon”, Ilpo kertoo.

Yksi haaverikin mahtuu mukaan kokemusten joukkoon: ”Teloin kerran Rukalla oikein kunnolla nenäni, ja pääsin tutustumaan Kuusamon terveyskeskuksen ensiapuun sekä paikalliseen optikkoon, joka sai minulle nopeasti uudet silmälasit.”

Lue seuraavaksi

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.